perjantai 5. lokakuuta 2012

Ensiaskeleita

Tänään laitoin Skodan keulan kohti Hammaslahtea ja lähdin moikkaamaan Oskaria. Kotona olin ihan kahdenvaiheilla otanko koko satulanrotiskoa mukaan, mutta ajattelin, että kannattaa se nyt kokeilla. Ja pettymysten sarja jatkui. En saanut sitä ollenkaan sellaiseen asentoon, että satulavyö olisi asettunut nätisti. Eikä ratsuttaja-Kati ollut kovin innostunut satulasta. Hieman epäilyksiä herättäväähän se on, jos selän ja satulan väliin menisi vaikka käsivarsi ja ratsastajan painopiste asettuu hämmentävän lähelle hevosen ristiselkää... Eli ei siis tule minkäänlaista Trekkeriä meille. PISTE.

Jotenkin ennakoin tämän satulafiaskon ja laitoin sähköpostia satula.comiin, jonka välittämistä satuloista alkaa olla jo melko kattava kokemus. Sieltä löysin vuosia sitten Mymmelille Albionin yleissatulan, joka on tällä hetkellä myyntivälityksessä samaisessa paikassa. Nämä meidän pojat on sellasia puhveleita, etteivät laihdu tuon satulan mittoihin. Ja mikä parasta, heidän satula-auto on tulossa parin viikon päästä Joensuuhun. Korhosessa kävi ilmi, että joku olikin jo ollut sinnepäin yhteyksissä eli ei tarvitse tulla pelkän Ossin takia. Mahtavaa, tietää pienempiä kuluja minulle.



Laittelin pääosin itse Ossin valmiiksi ratsastussessiota varten ja Kati juoksutti ponia hetken kentällä. Sitten kuski kyytiin avustajien kanssa ja Ossi otti ensimmäiset askeleet käyntiä ratsastaja selässään! Sitä jännitti ihan kamalasti Katin pohkeet eli herkkäkylkinen kaveri on kyseessä. Lopuksi tehty käyntipätkä olikin jo huomattavasti rennompaa. On ollut tosi opettavaista käydä seuraamassa Ossin koulutusta, koska aika mitä sen kanssa tehdään on todella lyhyt. Itse todennäköisesti tekisin sen virheen, että tekisin asioita liian kauan yhdellä kertaa.
Vein Ossin laitumelle Camin hellään huomaan. Cami on nelivuotias welsh-tamma, joka inhosi Ossia aluksi. Mutta viime viikolla neitihevosen mieli muuttui kiiman myötä ja Ossi onkin nyt aivan ihana. "Henkinen ori"-Ossi on astunut laitumella Camia, Amaliaa ja tyttöjen puuttuessa ruunaherra Pikkeriä... Että semmosta... Huomenna nuorenparin onni loppuu ja Cami lähtee jatkokoulutukseen muualle.

Lovers

Sananen vielä muuta höpinää, kun tämän bloginhan piti vissiin käsitellä ihan yleisesti meidän "maatilaa"??? Eteisremontti on edennyt, kiitos appiukon. Saatiin kuin saatiinkin ikkunat ja ovi paikoilleen ennen lumia. Ulkovuorauksen maalausurakka on kyllä kesken pahasti, mutta toivotaan, että vielä tulisi edes yksi lämmin ja aurinkoinen päivä tälle syksylle. Sisäosien rakentelua voi tehdä myös lumien aikaan, joten niillä ei ole niin hoppu. Oikeastaan ikkunat olisivat menneet paikalleen jo huomattavasti aiemmin, jos allekirjoittanut olisi ollut reipas ja maalannut ne aiemmin.

Huomasin, että blogi oli saanut yhden uuden lukijan samalta suunnalta mistä olen itse syntyjäni. Tervetuloa!
Ja kiitos obelixnitpicker.blogspot.fi saamastani tunnustuksesta, palataan siihen myöhemmin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti