Eilen käytiin Iivanan kanssa kentällä humputtelemassa. Alkumatkasta järkytystä aiheutti Vapen jääminen talliin, joten Iivana huuteli ahkerasti ja poni vastasi. Kun päästiin kentän lähistölle, "naapurin" (kaikki samalla kylällä asuvat on meille naapureita ;) hevosia oli kentällä ja sekös vasta olikin jännää! Kerran aikaisemmin ollaan tavattu kentällä Sara ja lv-ruuna Jehu. Nyt siellä oli lisäksi kaksi issikka-tammaa. Iivana oli ihan jousilla ja kerran tehtiinkin vakioliikkeisiin kuuluva "perä alas, keula ylös ja karkuun"-temppu. Muuten käveltiin ja ravailtiin poni pinkeänä ympäri kenttää. Muiden lähtiessä kentältä, katsoin parhaaksi laskeutua maan kamaralle. Oma syke alkoi nousta sen verran, että en uskonut että se on meille kummallekaan eduksi, jos likistän ponin paniikissa ohjien ja pohkeiden väliin. Siispä taputtelin ja höpöttelin jonninjoutavia Iivanalle ja ajankuluksi korjailin kakkakasoja pois kentältä. Kiipesin takaisin selkään ja tehtiin käynti-ravityöskentelyä ympyröillä ja volteilla. Iivana on aivan käsittämättömän vino eikä asetu vasemmalle lainkaan. Vaatii todella paljon jumppaa (lue vasemmalla pohkeella ratsastusta), että edes hieman alkaa asettumaan. Lopuksi oltiin molemmat rentoja ja mukavia pätkiä löytyi.
 |
| Kesällä kerran |
Tänään käytiin pieni maastolenkki Iivanan kanssa. Tunnelma oli taas erittäin virittäytynyt ponin jäädessä talliin. Kotiinpäin käännyttäessä tulinkin alas selästä, kun tuntui että saatan saada elämäni kyytiä pitkin puskia. Loppumatka käveltiinkin järkevästi ja molemmille jäi mukava mieli lenkistä.
Tallissa löysin Iivanan turkista ja hännästä hirvikärpäset, yäk. Ilmankos häntä huiski kovasti metsässä.
Joka kerta naurattaa, kun Vappe juttelee karsinassa. Hirnunta kuulostaa lähinnä "piippailulta", sellainen korkea ja kimeä pieni hirnahdus. Iivanan hirnuessa tuntuu, että kuulo ja järki lähtee...
Vappe piippailee aamulla tallissa, kun vien ensin Iivanan ulos sekä kova juttelu käy silloinkin, kun Iivana on hoitopaikalla ja mummeli karsinassa korkean oven takana. Mietittiin, jos madallettaisiin karsinanovea, että Vappekin näkisi talliin. Tänään uskaltauduin ottamaan molemmat sisälle samaan aikaan. Hyvin tulivat, ihan kuin aina niin tehneet.
Viime aikoina Ossi on oivaltanut, kun Iivana otetaan ensin kiinni ja sitten on hänen vuoro, niin hän tulee automaattisesti Iivanan vasemmalle puolelle. Koska kuljetan Iivanan aina oikeassa kädessä ja Ossin vasemmassa. Fiksuja heppoja meillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti