Eilen olikin toiminnallinen päivä, kun pojat lähtivät Korholan tilalle laitumelle. Ennen iltapäivän lähtöä päätin pestä Ossin. Olin suunnitellut pesusessiota varmaan pari viikkoa, mutta laiska mikä laiska, en ollut saanut aikaiseksi. Kannoin melkein 40 litraa lämmintä vettä talosta talliin ja toiset mokomat kylmää vettä talon seinästä. Haalin sienen, shampoon ja hikiviilan valmiiksi sekä virittelin juoksutusliinat tallin oviaukkoon kiinnitysnaruiksi. Olen tosi huono pitämään kameraa mukana pihalla liikkuessa, ja eilen sille olisi ollut käyttöä, kun menin hakemaan poikia laitsalta. Kaverit pötköttelivät ja piehtaroivat vierekkäin! Sen jälkeen ottivat laukkaspurtteja laitumen ympäri Ossin johtaessa. Paarmat kiusasivat niin paljon, että suostuivat tulemaan sisälle kesken päivän.
Parkkeerasin Ossin oviaukkoon ulkopuolelle niin, että se sai katsella sisälle eikä läheisriippuvaiselle Iivanalle tullu hätä. Sain pestyä harjan ja hännän sekä toisen puolen hevosesta, kunnes alkoi ihan mahdoton rankkasade. En voinut jäättää pesua kesken, koska Suvi oli ilmoittanut heidän olevan jo matkalla meille ja olin ehtinyt laittamaan shampoon vaikuttamaan Ossin toisen kyljen tervalaikkuihin. No, ei kun poni ympäri oviaukossa ja pesu jatkui. Hiukan Ossia huolestutti rankkasateen ropina peltikattoon, mutta tosi hienosti se seisoi paikoillaan ja puhdasta tuli. Kyllästin ponin showshinella, heitin varmuuden vuoksi kevyen vohveliloimen selkään ja selvittelin jouhet. Karsinassa Ossi tyytyi hankaamaan kylkiä, häntää ja päätä kaikkiin mahdollisiin kulmiin, mutta ei mennyt piehtaroimaan, onneksi.
Kävin nopeasti hotkaisemassa välipalaa ja kiirehdin takaisin talliin harjaamaan Iivanaa edustuskuntoon. Sillä on niin ihanan sileä ja helppo karva pitää puhtaana näin kesäaikaan. Juuri kun lopettelin harjailua, tulivatkin Suvi ja Sanni pihaan. Laitoin Iivanalle etujalkoihin kuljetussuojat ja taakse putsit ja korkeat neopreenisuojat. Päähän riimu ja suitset deltan ja riimunnarun kera. Ossilla en käytä mitään kuljetussuojia, kun sillä on niin paljon karvoja, että mielestäni suojaavat luonnollisesti hyvin. Ossille laitoin päähän vain riimun ja narun. Sanni otti Ossin ja Suvi Iivanan. Päätettiin lastata Ossi ensin. Pari kertaa poni yritti luistaa tilanteesta väistämällä lastaussillan sivuun ja pomppaamalla pystyyn. Sannin rauhallinen periksiantamattomuus sai Ossin kuitenkin luottamaan tilanteeseen ja käveli nätisti koppiin. Iivanan kanssa menikin lähemmäs tunti, mutta lopulta se seisoi rauhallisesti kopissa ilman pakottavaa tarvetta peruuttaa ulos. Eikä todellakaan tarvittu liinoja taakse tai muutenkaan. Oli kyllä paras ratkaisu ulkoistaa lastaus ja kuljetus muille, niin saamme heppojen kanssa positiivisia kokemuksia.
Vaikka jonkun mielestä ei ole väliä onko kuljetustraileri teli vai yksiakselinen, niin rohkenen olla erimieltä! Tuo Böckmannin telikoppi on niin tasainen ja vakaa, että herättää hevosissa varmasti enemmän luottamusta kuin joku "kiikkulauta". Lisäksi se on valoisa ja tilava.
Ponit lähtivät matkaan ja minä pakkasin Skodaan tavarat, joita oli yllättävän vähän! Matka oli mennyt hyvin, traikusta ulostulo oli ollut molemmilla rauhallinen ja pojat olivat rauhallisina karsinoissa odottelemassa laitumelle pääsyä. Suvi otti jälleen Iivanan ja Sanni Ossin, ja sitten kohti laidunta. Laumassa on meidän poikien lisäksi viisi muuta ruunaa. Ja kokoonpanon pitäisi pysyä samana koko laidunkauden ajan.
Ennakkoajatuksena minulla oli, että Iivana uhoaa muille minkä ehtii: antaa etusta, potkii, kiljuu ja puree. Mutta mitä vielä, sehän katsoi parhaimmaksi häipyä paikalta laitumen takanurkkaan Ossin jäädessä leikkimään isoa hurjaa oria. Siellä Oskari seisoi kynttilänä pystyssä uhoamassa jättiläisen kokoisille laidunkavereille. Jonkin aikaa lauma jaksoi riekkua ja mylviä, kunnes rauhottuivat evästämään.
Kirjoteltiin Suvin kanssa sopparit kuntoon ja laitettiin tavarat paikoilleen. Hyvillä mielin sain taas lähteä kotia kohti, kun tiedän mamin mussukoiden olevan asiantuntevassa hoidossa.
 |
| Ketäs työ ootte? |
 |
| Iivanaa ahdistaa |
 |
| Ossi esittelee muille liikkeitään |
 |
| Kääpiö ja jättiläinen |
 |
| Lisää jättejä |
 |
| Iivana poistui paikalta jättien kanssa, Ossi tutustuu Urhoon |
 |
| Taas mennään! |
 |
| Nyt Iivana antaa etutassua |
 |
| Kolmen kopla |
 |
| Laitumella on mukava metsikkö suojana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti