Elossa edelleen!

Ja vielä yhtenä kappaleena :) Laskettu aika on 15.7. eli vielä reilun kuukauden saan kasvatella masua. Ellei tämä mahdoton mönkiäinen halua tulla aiemmin maailmaan.

Heti alkuun taas pahoitteluni epäaktiivisesta bloggauksesta, mutta keväällä tuntui ettei jaksa tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Hevosten kanssa oli niin hiljaiseloa, ettei niistä ollut juurikaan kerrottavaa. Koska hevosen selkään en ole kiivennyt enää moneen kuukauteen, on remontti-inspiraatiolle jäänyt aikaa. On muuten kumma juttu, kun päivästä ei tarvitse varata aikaa ratsastussessiolle, on ikään kuin muutakin elämää kuin hevoset. Tallihommat tulee hoidettua niin nopeasti rutiinilla, että samana päivänä ehtii jopa tapetoimaan ja maalaamaan. Huippua. Joskus pääsiäisen tienoilla alettiin remppaamaan meidän toista eteisaulaa. Jukka tekee meillä "miesten työt" eli ruuvaa, naulaa, sahaa ja tekee enemmänkin ne raksahommat. Mie olen ominut sitten ne pintakäsittelyhommat omaksi jutukseni. Johtunee ehkä osaltaan työntuomasta ammattitaidosta.
Aula sai siis uuden lattiamateriaalin, maalia leivinuuniin, seiniin, kattoon, oviin ja ikkunoihin sekä uudet listat. Kattolistat odottavat kylläkin edelleen asennusta. Plus käytävään johtavaa oviaukkoa suurennettiin n. 30 cm. Hämmentävää miten noinkin pieni muutos tuo avaruutta.

Remppari hommissa

Kuten projekteilla on tapana laajentua, alkoi käytävän seinät tuossa yhtenä päivänä ärsyttämään ja näyttään jotenkin valjuilta. Mulla on joku ihme taipumus ostaa "ihania tapetteja tuleviin tarpeisiin", joten mars varaston suuntaan ja valitsemaan tapettia käytävään. Pähkäilin, että laitanko raitaa vai ruutua, ja jotenkin siinä mielentilassa ruututapettia iski lujempaan. Pari päivää piti keräillä inspiraatiota pohjatöiden tekemiseen ja nyt on toinen puoli käytävän seinästä saanut tapetit yllensä. Tänään laiteltiin listoja paikoilleen ja kunhan taas reipastun, tapetoin toisenkin puolen seinän ja maalailen loput kattolistat.

Estan pikkuruutuista non woven-tapettia

Heppaset ovat olleet hyvinkin kevyellä käytöllä, lähinnä pihakoristeina ja hoitaneet ruohonleikkurin virkaa. Toisaalta olen tehnyt maastakäsin töitä eli juoksutusta ja ohjasajoa. Iivana on alkanut toimia juoksutuksessa paljon paremmin aikaisempaan verrattuna, joten on siitä ollut monenlaista hyötyä. Ehdin maalailla mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita Ossin juoksutuksesta, ennen kuin olin koko touhua sen kanssa kokeillut. Ja tietysti ihan turhaan! Ossi toimi kuin kello ekasta kerrasta lähtien. Hyvin oli Korholassa opiskellut tavat pysyneet nuorukaisen mielessä. Aluksi tehtiin liinatyöskentelyä pelkästään suitsien ja liinan kanssa, ja nyt ollaan juoksutettu jo satula selässä ja jalustimet alhaalla roikkuen. Siitäkin ajattelin, että Ossi saa kaamean sätkyn, kun jalustin muksahtaa kylkeen, mutta eipä tuo hetkauttanut ponia. Kunhan vielä muistaisi kuinka ratsastajaa kannetaan siivosti selässä...

Poikien piti lähteä eilen Korholaan laitumelle, mutta matkaan tuli pieni mutka. Ja sen mutkan nimi on Iivana. Olen aiemminkin kertonut, että Iivana on vedetty traileriin liinalla. Ja nyt ei kysymys ole liinoista hevosen takana, vaan riimussa oleva liina on kiedottu etupuomin ympärille ja aina kun hevonen ottaa askeleen eteenpäin liinaa kiristetään, jotta se ei voi peruuttaa taakse päin. Voitte arvata, että Iivanan suhtautuminen traileriin tuloon on hyvinkin negatiivinen. Käytiin perjantaina hakemassa traikku lainaan ja perjantaista sunnuntaihin harjoittelin Iivanan kanssa traileriin menoa. Sillalle asti se suostui tulemaan ja siinä seisomaan, mutta siitä pidemmälle tuleminen arvelutti. Maanantaina lastasin sitä reilun tunnin, jona aika se suostui tulemaan omasta tahdostaan traileriin kolme tai neljä kertaa. Kuitenkin niin, että takajalat olivat vielä sillalla, nopea herkkujen rohmuaminen ja ulosperuutus. Joku toinen olisi tod.näk. tässä vaiheessa hakenut ne liinat sinne hevosen  pepun taakse ja avittanut sen niillä kyytiin. Olen kuitenkin päättänyt, että Iivanan on tultava koppiin omasta tahdostaan ja luotettava niin paljon tilanteeseen, että malttaa jäädä seisomaan traileriin. Koska mulla ei ole täällä kotipihassa riittävän osaavaa hevosihmisapua, niin poissuljin mahdollisuuden lastata ensin Ossin ja sitten yrittää Iivanaa perästä. Ossin kanssahan Suvi teki töitä tammikuussa, kun sillä oli niin mahdoton kiire lastaustilanteessa. En halunnut ottaa sitä riskiä, että Ossi lastataan ensin ja sitten se hätääntyy, kun Iivana kiljuu ulkopuolella.
Koska olin jo ennakoinut nämä vaikeudet, sovittiin Suvin kanssa, että he tulevat hakemaan hepat ihanan tilavalla telikopilla jonain päivänä. Tehdään sitten kerralla kunnolla tämä asia, niin jatkossa on toivottavasti helpompaa.
Näillä näkymin hepat saavat kyydin ensi viikolla. Vaan eipä noilla ole kiire pois, kun kotonakin on vielä laidunta syötävänä ja miekin olen vielä kohtuullisessa vedossa. Tosin alkaahan tämä masu painaa jo ihan kiitettävästi ja kumartelu on aika hankalaa, mutta onneksi Jukka auttelee niin paljon kun pystyy. Ja sitä paitsi uskon, että mitä paremmassa kunnossa olen ennen synnytystä, sitä nopeampaa on palautuminen sen jälkeen.