Rohkea = pelkää ääniä, varjoja, lentäviä lintuja tai jos valmentaja liikuttaa käsiään
Rauhallinen = ehkä silloin, kun nukkuu aurinkoisena päivänä tarhassaan tai on hoitopaikalla hoidettavana
Maastovarma = no ei ole ensimmäinen adjektiivi, joka tulee mieleen, kun hevonen tekee uukkarit polulla, jossa on käyty kymmeniä kertoja, ilman näkyvää syytä tai kuulee "jotain" ja kirmaa pää taivasta kohti laukalla eteenpäin kuskin kerätessä ohjia ja hermojaan
Varmajalkainen = ööö, mikä se on? Mymmeli pystyi kaatumaan polvilleen hiekkatiellä käynnissä ja Iivana ajatteli eilen, että polulle kaadetut lehtipuun latvukset ilmeisesti väistävät Arvon Herran jalkoja. Ei oikein jalka noussut ja ukkeli meinasi olla useammankin kerran naamallaan oksien seassa. Ja parastahan tuossa oli se, että hevosen mielestä kova vauhti on oikea ratkaisu selviytyä tilanteesta.
Lauantai lähestyy kovaa vauhtia ja silloin Ossi lähtee ratsutukseen. Aika hurjaa! Tänään olisi luvassa harjojen pesua ja mukaan lähtevien varusteiden nimikointia. Oli pakko käydä hankkimassa muutama uusi harja, kun hepoilla on yhteiset harjat kotona ja Ossi tarvitsee Korhoseen omat mukaan. Mukaan tarttui myös ohut kuivatusloimi ja riimunnaru, vaikka eihän mitään sellaisia pitänyt ostaa... Mutta edullisesti sain :)
Iivanalle tuli hankittua facebookin kirppispalstalta uudet kuljetussuojat. Aivan yli-ihanat Eskadronit! Tottakai ne ovat ruskeat, niin kuin moni muukin meidän tavara. Paikallisessa heppaliikkeessä laitoin tilaukseen villaisen ratsastusloimen, tummansinisen tosin.
| Vähän on kasvunvaraa takissa |
| Siinä ne Eskat nyt on! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti