Toim. huom. Alla oleva teksti on kirjoitettu 2011 keväällä! Julkaisin tekstin vasta tänään, joten päiväys heittää häränpyllyä.
Nyt työn alla on hevostalliprojekti.
Aikatauluksi on asetettu kesäkuun puoliväli. Tällöin valmiina tulisi olla kesäkarsinat = väliaikaiskarsinat kahdelle pienelle suomenhevoselle ja talvitarhat. Talvitarhat tehdään vanhoille pelloille, joissa nyt kesäaikana on syömistä jonkin verran. Lähinnä ne kasvavat rikkaruohoa, mutta se ei haittaa, kun nuo putet lihovat kun vaan näkevät ruokaa. Ja säilöheinä/kuivaheinä-ruokinta jatkuu rinnalla.
Tarhoihin tulee 40 mm talvinauhaa kahteen kerrokseen ja alimmaiseksi 20 mm nauha. Kyllästettyjä tolppia pihassa odottaa pari lavallista: nurkkiin ja portin pieliin 120 x 2500 millistä ja tarhaan muuten 80 x 2500 sekä laitumelle 60 x 2500. Muutenkin tavarat alkaa olla hankittuna, kun vaan ehdittäisiin alkaa hommiin.
Emäntä on hankkinut hullun mainetta heilumalla heinäharavan kanssa "pellolla". Tarkoituksena on siis poistaa kokeeksi yhdeltä palstalta kuollutta, viime vuotista heinää, jotta uusi alkaisi vihertää nopeammin. Olisi ehkä kannattanut niittää viime kesänä heinä alas, mutta reagoitiin asiaan liian myöhään.
Asia, joka jännittää hieman, on pellon pohjan kestävyys. Todennäköisesti se tulee olemaan aikamoista mönjää, jos tulee märät kelit. Pintakerros pellossa on "multaa", kun koivun ja pajun lehdet sekä laonnut ruoho ovat alkaneet kompostoitua siinä vuosien saatossa. No, hiekkatarhoja ei ole varaa alkaa tekemään eli mennään sillä mitä on. Voidaan sitten joskus kuoria pinta pois ja ajaa hiekat tilalle.
Isäntä on isänsä avustuksella tehnyt vanhasta varastosta, joka sijaitsee navetan päädyssä, uutta ja ehompaa. Käytännössä remppa alkoi jo viime syksynä tuennalla. Nyt päätyseinä on yhtä palkkia vaille vaihdettu kokonaan, oviseinän tukipalkit vaihdettu, uudet ikkunanpaikat aseteltu yms. Huomenna emännällä onkin pitkä ostoslista töihin mukaan, jotta päästään tekemään homeenpoistoa ulkoseinästä ja kunnostamaan ikkunoita. Tähän tilaan on siis tulossa ne väliaikaiskarsinat.
Varsinainen hevostalli rakentuu navetan toisessa päässä olevaan "heinälään" eli heinälatoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti