lauantai 1. tammikuuta 2011

Kuinka kaikki alkoi?

Olimme jo pari vuotta enemmän ja vähemmän tosissamme etsineet omaa kotia. Syksyllä -09 asia alkoi tuntua ajankohtaiselta ja aloimme selvittämään minkälaista kotia oikeastaan etsimme.

Omakotitalo sen ehdottomasti piti olla. Enää ei haluttu ahtautua kerrostaloon tai rivariin, niistä oli jo riittävästi kokemusta. Kumpikin meistä on viettänyt lapsuutensa omakotitalossa ja päässyt aikuisiälläkin seuraamaan ok-talon asumisen iloja.

Kun perheeseemme kuuluvat myös hevonen ja muutama kani, pienen maatilan etsiminen tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta. Toive tontin koosta kasvoi pikkuhiljaa, ensin olisi riittänyt hehtaari, mutta kohta maata tulikin olla vähintään 2 ha...

Asuntomyyntipalstojen lukemisesta oli tullut toinen ammatti ja melko tiukat kriteerit rajasivat katsottavien kohteiden määrää. Lisäksi asuntoesittelyyn ryntääminen toiselta puolelta Suomea asetti omat rajoituksensa.

Ensimmäinen kohde oli ISO maatila syrjäseudulta. Toki muutaman kilometrin päässä oli pikkukylän palvelut, mutta matkaa kaupunkiin oli liikaa. Lisäksi maata tuntui olevan yli meidän tarpeiden. Kun olimme haaveilleet tässä vaiheessa hehtaarista, täällä sitä oli 12 ha! Talossa oli sitä ihanaa vanhan talon tunnelmaa, mutta paljon remontoitavaa sekä ruhtinaalliset ylläpitokulut. Pihassa oli hevostalli ja ratsastuskenttä sekä mahtava aitta. Nämäkin rakennukset kaipasivat pikaista päivitystä. Joten kohde hylättiin järkisyistä. Isännälle tämä ei tuottanut ongelmia, mutta emäntä haaveilee vieläkin tästä paikasta salaisesti mielessään.

Seuraavaksi löytyi 2007 rakennettu talo muutaman hehtaarin tontilla. Pihassa oli aittaa, vanhaa hirsitaloa ja ulkorakennusta. Talossa oli enemmän ja vähemmän kauneusvirheitä, mutta kaikki korjattavissa. Etäisyys kaupunkiin oli sopiva, naapurissa hevosia, ratsastusmaastoja ja tontilla lämmityspuuta. Hinta oli karmaiseva siihen nähden, että talossa oli rakennusaikainen virhe. Teimme tarjouksen, mutta emme päässeet myyjän kanssa sopuun hinnasta. Siispä uutta matoa koukkuun!

Pitkän aikaa oli hiljaiseloa asuntomarkkinoilla. Tai ainakin siltä se tuntui.

Sitten se tuli myyntiin, emännän sininen unelmatalo. Rintamamiestalo, makuuhuoneessa pariovet ja lautalattiaa. Tonttia oli useampi hehtaari, piharakennuksessa pidettu hevosia ja isännälle autotalli. Hinta oli kohdillaan ja näyttö seuraavana lauantaina. Miinuksina tontin rajalla kulkeva junarata ja tontin jakautuminen radan molemmille puolille. Tässä vaiheessa emäntä alkoi olla jo niin epätoivoinen, ettei tuollaiset pikkuseikat menoa haitanneet.

Isännän vanhemmat nakitettiin asuntonäyttöön ja oheistukseksi tutkia joka kolkka ja ottaa kuvia mahdollisimman paljon.

Kuvia tutkittiin antaumuksella ja hyvältähän se näytti. Välittäjälle soitettiin heti kun kehdattiin ja sovittiin näyttö tiistaille.

Maanantaina tuli soitto kiinteistövälittäjältä, että tilasta on sovittu alustavasti kaupat. Mutta lupasi ilmoitella mikäli kaupat peruuntuvat. No, sitä soittoa ei koskaan tullut.

Ei mennyt kauaa, kun etuovi.comin asuntovahti ilmoitti sähköpostissa, että nyt olisi eräästä tilasta hinta tippunut. Loppupäivä työmaalla sujuikin rattoisasti sähköpostitellen ja puhelimessa puhuen välittäjän kanssa. Näyttö saatiin sopivasti jo seuraavaksi lauantaiksi. Myöhemmin perjaintaina istuessani junassa, välittäjä soitti ja varmisteli oliko sopinut näytön lauantaiksi vaiko sunnuntaiksi. Oli nimittäin luvannut näytön toiselle ostajaehdokkaalle sunnuntaille. Se ei meille kuitenkaan käynyt, koska minun piti olla taas jo junassa menossa takaisin varsinais-suomeen.
Lauantaina intoa puhkuen lähdimme katsomaan tilaa. Paikka oli sopivan matkan päässä Joensuusta ja sijaitsi melko lähellä isompaa tietä. Pihaan johti oma koivukuja! Vaikka tie kulkikin lähellä, oli pihapiiri yllättävän suojaisa. Lunta oli joka paikassa ihan älyttömästi. Talo itsessään oli aivan kamala (ei siis unelmoimani rintamamiestalo tai muu romattinen tönö), oikein perinteinen 70-luvun matala maataistelukone järkyttävine päätykolmioineen. Kuitenkin eteiseen astuessani olin jo myyty, valkoista paneelia ulkoeteisessä ja vanhan talon tunnelmaa. Muutenkin sisätilat yllättivät täysin: jokapuolella oli vaaleaa ja avaraa! Netissä olleet kuvat talosta eivät antaneet ollenkaan oikeutta sille. Ja tutustuminen aittaan ja navettaan sinetöivät päätöksemme. Kysyimmekin jo paikan päällä onko myyjä valmis tinkimään talon hinnasta, johon vastasi pitävänsä talon ennemmin kesämökkinä kuin tiputtavansa hintaa.
Näytöstä lähdimme tutustumaan Mymmelin tulevaan tallipaikkaan. Siellä meitä odotti lähes samanikäinen talo ja vanhaan navettaan tehty talli. Tämä paikka oli juuri sellainen, johon halusin Mymmelin muuttavan ja antoi meille uskoa äsken nähtyyn tilaan.
Nukuimme yön yli ja aamulla odotimme kärsimättöminä koska kehtaamme soittaa välittäjälle. Piti toimia ennen kuin seuraavat katsojat näkevät paikan. Välittäjä totesi, ettei voi enää perua näyttöä, mutta sanoi kertovansa heille meidän päättäneen ostaa tilan. Näin nopeasti tuli tehtyä elämämme tähän mennessä suurin päätös! Sen vain tietää, koska oikea juttu osuu kohdalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti